Mikä Mika?

Nimeni ja juureni

Olen Mika Lahtinen, kotoisin keltaisesta talosta, viiden lapsen perheestä, puron partaalta, vaahteran oksalta, seurakunnan päiväkerhosta ja vanhan teatteritalon raunioilta. Asun Jyväskylässä. Kuulun Suomen ev. lut. kirkkoon ja Jyväskylän seurakuntaan.

Osaamiseni ja kokemukseni

  1. Olen erikoistunut pienryhmien ja tiimien ohjaamiseen. Olen psykodraamaohjaaja ja bibliodraamaohjaajien kouluttaja.
  2. Olen Torstaiteatterin (2004-2020) perustaja. Torstaiteatteri oli ryhmä- ja prosessikeskeisten teatterimenetelmien laboratorio. Ohjasin Torstaiteatterille yli 20 näytelmää.
  3. Minut on palkittu "Vuoden 2018 keskisuomalaisena teatterivaikuttajana". Tunnustuksen myönsi Keski-Suomen harrastajateatteriyhdistys helmikuussa 2019.
  4. Olen kokeellisen Klassikkoteatterin perustajajäsen, ja toiminut näyttelijänä ja säveltäjänä sen syntyvuodesta 1998 tähän päivään saakka. Klassikkoteatteri myönsi minulle ansiomerkin yli 20-vuotisesta teatteritoiminnasta syksyllä 2019, ja Äänekosken kaupunki palkitsi koko ryhmän vuoden 2020 kulttuuripalkinnolla.
  5. Olen säveltänyt ja sovittanut lauluja Paikkateatterin lastennäytelmiin Hölmöläiset (2009), Eläintarina (2010 ja 2013) ja Ihmetarina (2012).

Heikkouteni

Englantini ja ruotsini ovat sen verran kankeita, että ohjaan ja koulutan vain suomeksi.

Musiikkitieteen graduni on kesken.

Koulutukseni

Olen HuK aineyhdistelmällä musiikkitiede, draamakasvatus ja tietotekniikka. Olen valmistunut bibliodraamaohjaajaksi (Seurakuntaopisto, 2012) ja psykodraamaohjaajaksi (120 op, Helsingin Psykodraamainstituutti, 2023).

Työnantajani

Olen tehnyt työtä Kansan Raamattuseuran Säätiössä (KRS) vuodesta 2003 ja erikoistunut ohjaustyön kysymyksiin vuodesta 2006 KRS:n Tarinoiden majatalo -hankkeessa. KRS tuottaa koulutus- ja ohjelmapalveluita seurakuntien hyväksi sekä julkaisee Sana-lehteä.

Mika Lahtinen, yhteystiedot